Vuoden 2008 kuulumisia
Etusivu > Aarsleff > Nyt tapahtuu > Vuoden 2008 kuulumisia < Taakse
Uutisarkisto

Vuosi 2008

Aarsleffin vuosi 2008 on ollut kasvun vuosi. Saimme käyttöömme uuden isomman höyryasennusyksikön ja kaksi uutta kiinteistöasennusyksikköä sekä useita työnjohdon ajoneuvoja. Ajoneuvoyksiköiden kokonaismäärä kasvoi 15 %. Lisäksi uusittiin viemärien kuvaus- ja porauskalustoa.  Myös henkilöstön  määrään tuli suuri lisäys, noin 20%. Näin pystymme paremmin  auttamaan vesilaitoksia, kuntia ja kaupunkeja kasvavien vesijohto- ja viemäriongelmien kanssa. Lisäksi otamme huomioon investoinneissamme, että yhä suurempi osa kapasiteetistamme  on kiinteistöjen ja teollisuuden käytössä, kiinteistöjen viemärisujutukset kasvoivat metreissä mitattuna noin 25%.

Talvi

Talvella olimme osan ajastamme myös ulkomailla; asennustiimimme ja kalustomme olivat muutamia viikkoja kerrallaan auttamassa sisar- ja emoyhtiöitä Tanskassa, Liettuassa ja Hollannissa. Kotimaassa asensimme isolla kalustolla Porvoossa ja käynnistimme vuoden ensimmäistä suurempaa viemärisaneerausprojektia Helsingissä. 

Päijänne -tunnelin remonttiin liittyen Helsingin Pitkäkoskella kohdekorjaukset jatkuivat varayhteysputkien käyttöönottoon saakka eli vedenoton alkamiseen Vantaanjoesta. 

Kevät

Keväällä työskentelimme Helsingissä erilliskohteiden parissa. Myös vesijohtojen saaneraustiimimme pääsi töihin ilman lämmetessä. Työt aloitettiin Kaskisaaressa ja Lauttasaaressa, menetelmänä sementtilaastivuoraus. 

Kiinteistöpuolella isoja työmaita oli mm. Tampereella ja Vantaalla.

Kesä

Alkukesästä kävimme jälleen Liettuassa asentamassa Aarsleff -sujutusputkea EU:n rahoittamissa viemärisaneeerauskohteissa. Lauttasaaren sementtilaastivuoraustyöt jatkuivat ja lisäksi teimme mielenkiintoisen halkaisevan pakkosujutusasennuksen vesijohdolle, myöskin Lauttasaaressa. Saneerattava kohde oli Ø300 mm GR ja uusi putki Ø300 mm SG. Kohteesta teki haasteellisen käytettävä materiaali, yleisesti sujutusputkena on käytetty polyeteeniputkea.  SG materiaali vaatii laitteistolta huomattavasti enemmän tehoa ja kestävyyttä. 

Aarsleff Construction-liiketoimintayksikkö aloitti jo toisen maakaasuputken rakennusurakan Suomessa.   Aarsleff rakentaa Ø500 mm teräksisen maakaasuputken Gasum Oy:lle Kalvolan Kutisen ja Lempäälän Kuljun välille työyhteenliittymänä saksalaisen Max Streicher GmbH & Co.:n ja kokkolalaisen Ab Tallqvist Oy:n kanssa. Tämän noin 43,2 km pituisen putkilinjan rakennustyöt alkoivat kesäkuussa 2008 ja urakan arvioidaan valmistuvan kesän 2009 aikana.

Syksy

Tilikautemme vaihtuessa syyskuussa listasimme paikkakunnat, joissa kiinteistöjen viemäreitä oli käyty tilikauden aikana sujuttamassa; Seinäjoki, Tampere, Vammala, Lempäälä, Helsinki, Espoo, Kerava, Ähtäri, Ryttylä, Luja, Raisio, Klaukkala, Vantaa, Hausjärvi, Kotka, Anjalankoski, Hamina, Sauvo, Valkeakoski, Kouvola, Tammisaari, Turku, Pori, Kuopio, Punkalaidun ja Hämeenlinna, yhteensä lähes 5000 metriä.

Syksyllä aloitettiin myös historiamme mittavin kiinteistöviemärien saneerauskohde, As Oy Kivisaarentie, jossa sujutamme kaikkiaan kahdentoista talon piha- ja pohjaviemärit.

Isojen viemäreiden puolella teimme uuden Suomen ennätyksen; Turussa asensimme yli 100 metriä Ø1600 mm Aarsleff -sujutusputkea. Tämä halkaisijakoko on suurin johon Suomessa Aarsleff-sujutusputki on asennettu.

Isoja linjoja sujutimme myös Oulussa ja Naantalissa vesiasennuskalustollamme. Muita kunnallisia viemärisujutuskohteita olivat Ylöjärvi, Porvoo, Turku, Vaasa, Lahti,  Kaarina,  Salo ja Hausjärvi.  Nämä työt teimme isommalla höyrykalustollamme, halkaisijakoot olivat Ø400-225 mm.

Vuodesta 2009 Aarsleff odottaa työntäyteistä.  Arkisen aherruksen lisäksi tiedossa on myös kevään kohokohtana  YT2009 näyttely Tampereella. Tapaamisiin viimeistään siellä!

Aarsleff Oy  kiittää  asiakkaitaan ja  yhteistyökumppaneitaan  kuluneesta vuodesta ja toivottaa Rauhaisaa Joulua & Hyvää Uutta Vuotta 2009!

Tänäkin vuonna lahjoitimme joululahjavaramme Lastenklinikoiden kummit ry:n kautta pienille mielenterveyspotilaille

 

Copyright © 2003, Per Aarsleff A/S, All rights reserved ^ Sivun yläosa
Aarsleff Oy, Alhonniituntie 5, 01900 Nurmijärvi Finland. Tel:+358 9 290 2280 Fax:+358 9 290 22850 Mail: aarsleff@aarsleff.fi