Error
Kokoojaviemärin perusparannus alkaa Tapaninkylässä
Etusivu > Aarsleff > Nyt tapahtuu > Kokoojaviemärin perusparannus alkaa Tapaninkylässä < Taakse

Kokoojaviemärin perusparannus alkaa Tapaninkylässä

 

 

Tapaninkylässä Töyrynummen ja Tapaninvainion alueella alkaa marraskuussa mittava kokoojaviemärin perusparannus, joka valmistuu ensi vuoden toukokuun loppuun mennessä. Kyseessä on noin kaksi kilometriä pitkä ja sisähalkaisijaltaan 1,2 metrin suuruinen viemäri, joka kerää jätevesiä sekä Vantaan että Helsingin alueelta. Saneerattava linja kulkee Kytöpolulla, Vallesmannintiellä, Yrttimaantiellä, Soininkujalla, Valakkapolulla ja -tiellä, Alhokujalla ja Santerlantiellä.

 

Betonisen viemärin kunto on tutkittu videokuvaamalla se sisäpuolelta robottikameralla. Ikää viemärillä on yli neljäkymmentä vuotta. Viemäri on syöpynyt pahasti vesipinnan yläpuolelta. Syöpymistä ovat aiheuttaneet jätevedessä hapettomissa olosuhteissa syntyvät yhdisteet. Viemärissä tapahtui Kytöpolulla viime keväänä myös paikallinen sortuma.

 

Vanhaan viemäriin asennetaan  viemärikaivojen kautta paikalla kovetettava sisäpuolinen ”sukka”. Kaivutyöt jäävät näin menetellen mahdollisimman vähäisiksi. Saneerausputken kovettumisen aikana syntyy hajua, mutta se ei aiheuta haittaa terveydelle tai ympäristölle. Menetelmä edellyttää yhtäjaksoista työskentelyä, joten työtä joudutaan tekemään myös yöaikaan. Rakennuttajana työssä toimii Helsingin Vesi ja urakoitsijana Aarsleff Oy.

 

Kiinteistöjen vedenjakelu ja viemäröinti toimivat koko työn ajan normaalisti. Tämän mahdollistamiseksi viemärivedet pumpataan työn ajan väliaikaista putkiyhteyttä myöten. Väliaikainen putkiyhteys sijoitetaan siten, että se haittaa alueen liikennettä mahdollisimman vähän. Tällöin putkilinja kulkee osittain yksityisten tonttien rajoilla. Niihin kiinteistönhaltijoihin, joita asia työn ensimmäisessä vaiheessa koskee, otetaan yhteyttä lokakuun aikana asiasta sopimiseksi.

 

Perusparannustyö tehdään kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen aikana työalue ulottuu Kytöpolun ja Kyläsuutarinkujan risteyksestä Soininkujan ja Soinintien risteykseen. Tällä alueella töitä tehdään marraskuusta 2006 tammikuuhun 2007. Toisen vaiheen työalue ulottuu Vallesmannintien ja Yrttimaantien risteyksestä Santerlantien ja Immolantien risteykseen. Toisen vaiheen työt aloitetaan heti ensimmäisen vaiheen valmistuttua ja toinen vaihe valmistuu toukokuun 2007 loppuun mennessä.

 

Suutarilan yläasteen koululla (os. Vaskiniitynkuja 2) järjestetään 16.11. klo 17.30 alueen asukkaille hankkeesta tiedotustilaisuus. Tiedotustilaisuus on osa Suutarilan omakotiyhdistyksen asukasiltaa.

 

Yhteystiedot

 

Helsingin Vesi       tuotantoinsinööri Sami Sillstén,
puh. 050 466 9114

 

vikailmoitukset virka-ajan ulkopuolella,
puh. 09 777 001ailmoitukset

 

Aarsleff Oy       tuotantopäällikkö Sami Sorvola,
puh. 040 581 2747

Copyright © 2003, Per Aarsleff A/S, All rights reserved ^ Sivun yläosa
Aarsleff Oy, Alhonniituntie 5, 01900 Nurmijärvi Finland. Tel:+358 9 290 2280 Fax:+358 9 290 22850 Mail: aarsleff@aarsleff.fi